Rahoitusta paikalliseen vapaaehtoistyöhön – Kotiseudulle-keräys jatkuu

31.8.2017

Kun Kotiseutuliiton Kulttuuriympäristö ja kansalainen -selvityksessä kysyttiin, mistä olisi eniten hyötyä kulttuuriympäristön hyväksi toimiville kansalaisille ja yhdistyksille, suurin osa vastaajista nosti esiin joustavien rahoitusmuotojen tarpeen. Seuraavaksi eniten kaivattiin tietoa vaikuttamisen menetelmistä ja tehokkaasta viestinnästä.

– En ymmärrä, mitä yhdistyksiltä odotetaan. Rahaa toimintaan saa todella vähän ja rakennuksen ylläpito ja kunnostaminen on valtavan kallista. Jos valtio tai kunta haluaa, että vapaaehtoiset jatkavat tulevaisuudessakin, miksi rahoitusta ja tukea on niin vaikea saada? pohti eräs vastaaja.

Pidetään yhdessä kotiseuduista huolta

Kotiseutuliitossa olemme tarttuneet haasteeseen, jotta tulevaisuuden kotiseututyön rahoitus on turvattu. Kulttuuriympäristötyö on merkittävä osa kotiseututyötä. Keräämme Kotiseudulle-keräyksellä varoja aivan uudelle säätiölle, joka tukee jatkossa paikallista vapaaehtoistyötä ja kotiseutututkimusta. Perustettavan Kotiseutusäätiön tuki varmistaa vapaaehtoisvoimin tehtävän kotiseututyön toimintaedellytykset sekä mahdollistaa kotiseututyötä uudistavat kokeilut ja hankkeet.

Kotiseudulle-keräys on iloksemme saanut lahjoittajat liikkeelle. Lisää lahjoituksia kuitenkin tarvitaan, jotta saavutamme minimitavoitteemme, Kotiseutusäätiön perustamispääoman 50000 euroa. Jokaisella lahjoituksella on merkitystä, ja pienilläkin summilla synnytetään iloa ja hyvinvointia.

Olemme haastaneet Kirsi Moisanderin ja Raimo Sailaksen johdolla kaikki jäsenyhdistyksemme tukemaan Kotiseutusäätiön perustamista. Toivomme, että haaste laitetaan kiertoon. Kotiseudulle-keräyksen lahjoittajaksi ja kotiseututyön tukijaksi voi haastaa ystäviä, yhdistyksiä tai vaikkapa yrityksiä. Kaikki lahjoittajat saavat näkyvyyttä osoitteessa www.kotiseudulle.fi!

Kotiseudulle-keräykseen voi osallistua keräystilille annettavin lahjoituksin. Jokaisella lahjoituksella on merkitystä. Pidetään yhdessä kotiseuduista huolta ja annetaan kotiseututyölle kirkas tulevaisuus!

>> Lahjoitusohjeet

Kiitämme lämpimästi kaikkia Kotiseutusäätiön perustamista tukeneita yhteisöjä ja yksityisiä henkilöitä.