Mikko Hartikainen: Elävä kotiseutu – kertomusten muuttuva kudelma

27.10.2017

Elävä kotiseutu – kertomusten muuttuva kudelma

Puoleen vuosisataan elettyä elämää mahtuu monta kotiseutua ja moneen yhteisöön kiinnittymistä. Ensimmäinen niistä oli pohjoiskarjalainen kyläyhteisö. Heinoniemen kylä on kulkenut mukanani, mihin ikinä olen myöhemmin asettunutkaan.

Elinvuosissa mitattuna pääosassa ovat olleet urbaanit kotiseudut kuten Savonlinna, Kouvola, Helsingin Kallio ja Herttoniemi. Vaihto-oppilasvuosi loi lähtemättömän yhteyden Prahaan, sen ihmisiin ja tšekkikulttuuriin. Nykyinen kotiseutuni Vanhamoision kylässä, Porvoossa on ehkä ”paluumuuttoni” maalle.

Kotiseutujeni kudelma on kuin akvarelli. Siinä kuvat, äänet, tunteet ja mielikuvat tarinoivat kokemastani. Tarinat lomittuvat, osin sekoittuvat ja luovat uusia oivalluksia!

Moniaistisia tarinoita kotiseudusta

Mitä kotiseutujeni tarinat oikein ovat? Lyhyesti sanottuna kaikkea aineetonta ja aineellista kulttuuriperintöä, mitä omistan, muistan ja jaan muille. Tätä perintöä kantaa esimerkiksi mustavalkoinen kuva työhuoneeni seinällä.

Elämäni ensimmäinen lukioaikainen grafiikanlehti on yllättänyt tarinoillaan monta kertaa. Pieni etsaus esittää lapsuuteni kotirantaa, jossa opin kerran uimaan. Joskus näen nuoren itseni piirtämässä niin tuttua maisemaa. Kuulen piirustushiilen äänen karhealla paperilla. Luulen muistavani harmaan, sumuisen myöhäissyksyn lauantain. Toisella kertaa maistan mielessäni rantakalan, haistan nuotion savun tai kuivuvien mattojen, mäntysuovan tuoksun.

Kotiseudun tarina voi yllättää myös leipoessa. Onnistuttuani vihdoin nostattamaan ruisleipätaikinan ”omalla juurella”, sen tuoksu herätti vavahduttavia kuvia lapsuuden lauantaista, mummosta ja hänen sanoistaan.

Monet kertomukset ovat tallessa rakennuksissa, luonnossa, itse tehdyissä tai lahjaksi saaduissa esineissä. Niissä kaikissa paikoissa, joissa tärkeät tarinat kerran tapahtuivat, jättivät jäljen tai jopa mullistivat maailman. Kuten minulle ja puolisolleni on Helsingissä kadunkulma, jossa ensilumen sataessa tekemämme ratkaisu aloitti yhteisen elämän.

Aina uudelleen syntyvät kotiseudun tarinat

Miten kotiseutujen uudet tarinat syntyvät? Miten kotiseutujen kulttuuriperintö uusiutuu? Teemme sitä pitämällä yhteyden kotiseutuun ja sen ihmisiin elävänä! Ruokkimalla toisiamme omilla moniaistisilla tarinoillamme. Luomalla yhdessä uutta kertomusta vanhoja soveltaen.

Mutta jotta voi uudistaa perinnettä, on tarpeen tuntea aiempi traditio. Meistä monilla on siihen luontainen intohimo, halu ymmärtää enemmän omaa ja muiden menneisyyttä. Kotiseutu myös antaa uutta! Esimerkiksi nykyisen kotikyläni historia on ruokkinut kiinnostustani karjalaisuuteen ja samalla myös omiin juuriini.

Ajattelen, että kotiseutumme on alati muuttuvien kertomusten summa. Näillä tarinoilla vahvistamme identiteettiemme rakentumista läpi elämän. Kotiseuturakkaus löytää muotonsa, kun vain asettaa itsensä alttiiksi kohtaamiselle ja yhteisöön kiinnittymiselle. Kotiseutu on tässä ja nyt, kaikilla aisteilla koetuissa ja jaetuissa tarinoissa. Tänään kerrottu tarina on aina ajankohtaisin kertomus kotiseudusta – Millaisen tarinan sinä haluaisit jakaa? 

Mikko Hartikainen
Opetusneuvos
Opetushallitus

 

Kolumni on julkaistu aiemmin Kotiseutupostin 3/2017 Omakulma-palstalla.