Leena Hangasmaa: Mitä kotiseutu merkitsee?

Leena Hangasmaa23.3.2017

Mikkelissä järjestettiin 22.3.2017 Mitä kotiseutu merkitsee? -keskustelutilaisuus kotiseutusuhteesta ja kotiseudun määrittelystä. Tilaisuus oli osa Kotiseutuliiton Suomi 100 -juhlavuoden Rakkaudesta kotiseutuun -ohjelmakokonaisuutta. Keskustelussa oli mukana muun muassa Mikkeli-seuran varapuheenjohtaja, kulttuurintutkija Leena Hangasmaa, joka puheenvuorossaan käsitteli aihetta monesta eri näkökulmasta.

Mitä kotiseutu merkitsee?

Minulle kotiseutu merkitsee jonkinlaista turvallisuudentunnetta. Se on tuttua ja tavallista. Se on arjen ympäristö, ja se on kasvuympäristö. Kotiseuduksi mielletään usein se paikka, missä on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa, ja niin se on osittain minullakin: kotiseutuni on paikka jossa olen itse kasvanut ja missä myös kasvatan lapsiani – siis Mikkeli. Muun muassa.

Ihmisen kotiseutuhan voi vaihtua elämän aikana useaan kertaan, tai kotiseutuja voi olla useita yhtä aikaa. Ihminen voi asua jollain paikkakunnalla vuosikausia tuntematta sitä kotiseudukseen, hän voi tuntea olevansa kotoisin monesta paikasta, tai ei oikein mistään.

Kysymys kuuluukin, kuinka jostain paikasta tulee ihmiselle kotiseutu? Mikä kasvattaa juuret?

Otetaan paikkakuntia: Heinola, Muonio, Lieksa. Paikkakuntia Suomessa, takuulla hienoja paikkoja, mutta eivät minulle henkilökohtaisesti merkitse mitään, ne eivät ole kotiseutujani. Otetaan Mikkeli, Lapua, Nilsiä. Tilanne on täysin toinen, tulee hyvä fiilis, nämä ovat minun paikkojani, minun kotiseutujani. Mutta miksi? Näistä jäljempänä luetelluista kaupungeista olen asunut ainoastaan Mikkelissä.

Jotta seudusta tulee koti, se täytyy merkityksellistää. Mikä sen tekee? Vastauksena on erilaisia pareja: tieto ja tarinat, henkilökohtainen ja yleinen historia, kulttuuriympäristö ja suullinen perintö. Teoreettisin termein voisi ehkä luonnehtia kotiseudun sijaitsevan aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön leikkauspisteessä.

Tarinat sitovat esipolvien kotiseutuihin

Mistä olet kotoisin? Kysyjästä ja kontekstista riippuen vastaan: olen Suomesta, Itä-Suomesta, Mikkelistä, Mikkelin keskustasta. Mutta määritelmän perään tulee pian selittävä osio: ”Mun juuret on kuitenkin muualla Suomessa.” En tiedä onko se yleinen ilmiö, mutta itselläni tilanne on ainakin se, että vanhempien ja isovanhempien rikkailla murteillaan kertomat tarinat ovat sitoneet minut muihinkin kuin Mikkelin maisemiin, vaikka en itse niissä ole koskaan asunutkaan.

Eteläpohjalaiset lakeudet ja pohjoissavolaiset käsityöläispirtit ovat osa sielunmaisemaani, vaikka ne konkreettisina maisemina voivat olla jo osittain kadonneita. Mainittuihin Lapuaan ja Nilsiään, vanhempieni kotiseutuihin, minua sitoo pääosin vain tarinat, kertomukset menneiden polvien edesottamuksista, ja heidän elämään jääneistä sananlaskuistaan. Kyse on yksinomaan henkilökohtaisesta ja sukujen historiasta, ei mistään historian mahtiteosta, vaan arjen mikrohistoriasta. Maailmalle merkityksettömiä, mutta minun identiteetilleni todella tärkeitä tapahtumia.

Historiatieto ja kulttuuriperintö juurruttavat

Ensimmäisen polven mikkeliläisenä minua eivät tänne sido sukuni ja perheeni tarinat. Merkitykset ja juuret tähän kaupunkiin on täytynyt kasvattaa toista kautta, ja se reitti on tieto. Asuinympäristö, kulttuuriympäristö kertoo tarinoita, jos niitä haluaa kuunnella. Savolaisen laulussa lauletaan: ”Jos kielin voisi kertoa näkönsä vanhat puut, ja meidän vaarat virkkoa, ja meidän laaksot lausua, sanella salmensuut…”

Annetaan niiden puiden ja laaksojen puhua. Otetaan selvää: kuka tässä talossa on asunut, kuka sen on rakentanut, miksi ja milloin? Mitä tällä paikalla tapahtui 10 vuotta sitten, sata vuotta sitten, tuhat vuotta sitten? Mikkeli on siitä kiitollinen kotiseutu, että sen juuret ulottuvat kauas, kivikaudelle saakka. Tälläkin hetkellä olemme kivikautisen ranta-asujaimiston liepeillä.

Omaa juurtumistani tälle seudulle on lisännyt merkittävästi juuri kulttuuriperinnön avaaminen, se, että ympäristö on alkanut historiatiedon kautta kertoa tarinoitaan. Siinä on yksi syy, miksi koen esimerkiksi kulttuuriympäristöt, niiden suojelun sekä kulttuuriperintökasvatuksen niin merkittäviksi. Niiden kautta ihmiset juurtuvat, asuinseudusta tulee kotiseutu. Kotiseutu on merkittävä osa ihmisen identiteettiä, se on yksi monista minuuden rakennuspuista. On hyvä olla jostain kotoisin. Kun tuntee oman kotiseutunsa, voi arvostaa myös sitä toista, tuntematonta.

Kotiseutu-käsite liikkuu ajassa ja paikassa

Kaiken tämän hyvän ohella kotiseutuun sanana voidaan liittää helposti myös hieman negatiivisia kaikuja. Kotiseutua käsitteenä pidetään helposti vahanaikaisena. Syntyy mielikuva 50-lukulaisesta kansakoulusta, jossa lauletaan mainittuja maakuntalauluja. Villasukat kutittaa ja letit on niin kireällä, että silmät menee kieroon. Kotiseutua voidaan käyttää myös väärin, lyömäaseena. Silloin kun oma kotiseutu arvotetaan paremmaksi kuin jonkun toisen, ollaan hakoteillä. Terve kotiseutuylpeys ei rakennu toisten väheksymiseen.

Kotiseutukäsitteeseen liitetään usein myös nostalgisia tunteita, etenkin jos niistä lapsuuden maisemista on muutettu pois. Mikään ei saisi muuttua. Kehitys kuitenkin kehittyy, myös kotiseuduilla, eikä siinä liene mitään vikaa. Vaikka kotiseutu-käsite edustaa jonkinlaisia pysyvyyden arvoja, sen ei tarvitse tarkoittaa pysähtyneisyyttä. Kotiseudut muuttuvat ajan myötä, ja kotiseutu-käsite liikkuu ajassa ja paikassa.

Nopeasti ajateltuna muutos koetaan usein uhkana identiteetille. Koetaan henkilökohtaisena loukkauksena, jos kotiseudussa jokin perustavanlaatuisesti muuttuu. Tästä käyvät esimerkkinä viime vuosina tapetilla olleet kuntaliitokset. Kuitenkin ihmisen identiteettiin ja paikkasuhteeseen muutos usein vaikuttaa kiinnittävästi. Kotiseutu tulee nimittäin erityisen näkyväksi etenkin silloin, jos se koetaan jotenkin uhatuksi, kun sitä täytyy puolustaa. Vaikka kunta häviää kartalta, ei se häviä asukkaan sielusta. Paikkakuntaidentiteetti voi vahvistua, kun suhdettaan joutuu pohtimaan siihen uudelleen.

Loppuun haluaisin kysyä, tarvitaanko kotiseutuun aina konkreettinen paikka? Voiko kotiseutu olla pelkästään mentaalinen? Voiko kotiseutu olla virtuaalinen? Voiko kotiseudukseen kokea pelimaailman tai sosiaalisen median? Eikö niihin voi kiinnittyä tarinoiden ja kokemusten kautta yhtä lailla?

Leena Hangasmaa
Mikkeli-seuran varapuheenjohtaja, kulttuurintutkija