Hanna Lämsä: Kulttuuriperintötyö ja vallan uusjako

17.12.2015

Kulttuuriperintötyö ja vallan uusjako

Monia ihmetytti asiantuntija-arvioiden täydellinen sivuuttaminen sotepäätöksessä. Kulttuuriperintötyön areenalla asiantuntijoiden määrittelyvallan purkaminen on jo täydessä käynnissä: Eurooppalainen tendenssi on, että kulttuuriperinnön todellisia asiantuntijoita ovat ihmiset ja yhteisöt. Nyt etsitään ”kulttuuriperintöyhteisöjä” ja ”perinteen kantajia” – kulttuurin trendsettereitä ja mielipidevaikuttajia.

Myös normit joutavat pois, jos hallitukselta kysytään. Kaavoja ei enää tarvitse hyväksyttää ympäristöministeriössä. Ministeri Tiilikaisen mukaan ”valta siirtyy lähemmäs kansalaisia ja paikallistuntemuksen rooli korostuu”. Normien ja asiantuntijavallan purkamisen seurauksena paikallisten päätöksentekijöiden vastuu oikeudenmukaisuudesta kasvaa. Kulttuuriperintötyön mahdollisuudet ovat nyt auki. Mutta tämä mahdollisuus jää käyttämättä ilman yhteistä näkemystä kulttuuriperintötyön tulevaisuudesta ja yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Poliitikot tietävät myös, että lapsissa ja nuorissa todella on tulevaisuus! Tunnetaidot tulivat jo, nyt koulussa pitäisi opettaa koodausta, propagandan lukutaitoa ja tukea vahvuuksia. Yritykset, joilta aiemmin on ollut pääsy kielletty, halutaan nyt kouluun auttamaan digiloikassa. Toimintakulttuureissakin väitetään olevan kehittämisen varaa.

Kulttuuriperintö mainitaan opetusta ohjaavissa opetussuunnitelman perusteissa useasti. Niissä myös kutsutaan kolmannen sektorin toimijat mukaan yhteistyöhön koulujen kanssa. Kulttuurikasvatussuunnitelmat nousee esiin ohjelmana, joka takaa lasten tasa-arvoisen mahdollisuuden päästä osallisiksi taide-, kulttuuri-, ja kulttuuriperintökasvatuksesta. Suunnitelman laatimista varten on myös valmistumassa työkalu käyttöohjeineen. Se, jääkö esimerkiksi kunnan kulttuurikasvatussuunnitelma pöytälaatikkoharjoitukseksi, riippuu kuitenkin paikallisista toimijoista.

Mutta löytyykö tarpeeksi syitä tarttua työhön – onko lasten ja nuorten kulttuuriperintökasvatus jotain, mitä ilman Suomi ei selviä? Juuri nyt kulttuuriperintö- ja kotiseututyötä tekevien olisi tehtävä tekoja sen eteen, että kulttuuriperintö ymmärrettäisiin sekä hyvinvoinnin lähteenä että kestävän yhteiskunnallisen kehityksen ytimessä. Brändihän on lähes täydellinen.

Kyse on rohkeudesta keskustella arvoista, olla alttiina vaikutteille sekä ottaa riskejä: jos kotiseutumuseon kirnu ja virsu eivät puhuttelekaan 16-vuotiasta, missä mahtaa olla vika? Kokeilemalla uusia kulttuuriperintötyön osallistumisen ja vaikuttamisen malleja rakkaus itselle läheiseen saattaa herätä myös toisessa. Mitä näkisimmekään, jos katsoisimme menneisyyttä tämän hetken ja tulevaisuuden perspektiivistä?

 

Hanna Lämsä
Kirjoittaja on Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran toiminnanjohtaja ja filosofi, joka haaveilee avarista näköaloista ja inspiroituu hyvistä ideoista. Kirjoittaja on kotoisin Kempeleestä ja on kotonaan Töölössä. 

 

Kolumni on julkaistu aiemmin Kotiseutupostissa 4/2015.
Kuva: Antti Norkela.