Avustukset kulttuuriympäristökohteiden ja muinaisjäännösalueiden hoitoon haettavissa

7.2.2018

Museoviraston jakamat avustukset kulttuuriympäristökohteiden ja muinaisjäännösalueiden hoitoon vuodelle 2018 ovat nyt haettavissa. Avustusten hakuaika päättyy 15.3.2018 kello 15.


Muinaisjäännösalueen maisemanhoitotöitä Halikon Rikalanmäellä. Kuva: Museovirasto.

Kulttuuriympäristökohteiden hoitoavustusten tavoitteena on mahdollistaa niiden kulttuuriympäristön ja -maiseman kohteiden säilyminen, joiden hoitoon ja ylläpitoon ei ole haettavissa tukea muista valtion avustuksista. Avustus täydentää Museoviraston rakennusten entistämisavustuksia ja muinaisjäännösten hoitoavustuksia. Etusijalle asetetaan sellaiset hankkeet, jotka varmistavat kohteen historiallisten arvojen ja ympäristön säilymisen.

Muinaisjäännösalueiden hoitoavustusten tavoitteena on edistää kiinteiden muinaisjäännösten säilymistä ja tunnistamista tukemalla alueiden maisemanhoitoa ja kohteiden merkitsemistä. Vuonna 2018 avustuksia kohdennetaan ensisijaisesti maisemanhoitoon.

Avustuksia haetaan sähköisen asiointiliittymän kautta. Avustushakemuksen tekemistä varten hakijoiden on tunnistauduttava palvelussa. Yksityishenkilö voi tunnistautua pankkitunnuksilla, varmennekortilla tai mobiilivarmenteella, yhteisöt, kuten kunnat, yhdistykset ja säätiöt, puolestaan Väestörekisterikeskuksen Katso-organisaatiotunnuksella. Avustuksista kiinnostuneita yhteisöjä kehotetaankin varmistamaan mahdollisimman pian, että heillä on voimassa oleva Katso-tunnus, tai hankkimaan sellainen.
 

Lisätietoja

 

Katso myös Kotiseutuliiton Tietopankki > Järjestöosaamisen tietopankki > Rahoituksen lähteitä